Lahjoita aikaasi - Hanna-Kaisan tarina



Muutama vuosi sitten muistan ensimmäisiä kertoja miettineeni, miten voisin enemmän auttaa vähäosaisia ihmisiä, erityisesti lapsia. Olin joulun alla osallistunut Joulupuu-keräykseen ja hankkinut paketin vähävaraisen perheen lapselle. Vuosien ajan osallistuin joululahjakeräyksiin ja lahjoitin rahaa eri hyväntekeväisyysjärjestöihin. Silti tuntui ettei se riittänyt minulle ja olo oli aina jotenkin halju. Huomasin kadehtivani heitä, jotka pääsivät jakamaan lahjoja ja konkreettisesti auttamaan perheitä. Olisin halunnut olla yksi heistä.

Sitten joulukuussa 2017, kun Hope oli vähän aikaisemmin aloittanut toimintansa Lappeenrannassa, kävin viemässä lahjoitustavaraa heidän toimipisteelleen. Muistan silloin jo ajetelleeni, että tänne vielä joskus haluan tulla vapaaehtoiseksi! Toukokuussa rohkaistuin ja menin Hopeyhdistyksen nettisivulle, klikkasin kohdasta "Haluan auttaa" ja minuun otettiin yhteyttä. Tutustuin toimintaan ja pääsin vapaaehtoisten auttajien joukkoon.

Keväällä olin mukana Toivon päivä -kampanjassa ja kesän lopulla jaettiin reppukampanjassa reppuja eskarilaisille ja alakoululaisille. On ollut aivan mielettömän ihanaa nähdä ja kuulla lasten ilo siitä, kun joku tärkeä toive on toteutunut tai kun selkään on saanut aivan uuden repun. Se tässä juuri on parasta. Se, että saa auttaa ja se, kun näkee avun menevän perille. Kertaakaan ei ole jäänyt halju olo, vaan joka kerta olen lähtenyt kotiin hymyssä suin ja sydämessä hyvä ja lämmin tunne siitä, että olen voinut auttaa jotakin pientä
ihmistä.

Kahden viimeisimmän kampanjan perusteella voin sanoa, että Etelä-Karjalassa on todella paljon auttamisenhalua ja se on mielettömän hienoa! Sen ansiosta Hopen kaltainen hyväntekeväisyysjärjestö pystyy täällä toimimaan ja auttamaan paikallisia apua tarvitsevia lapsiperheitä.

Jos Sinusta tuntuu siltä, että haluat auttaa, ota rohkeasti yhteyttä. Hopessa voi auttaa niin monin eri tavoin, että jokaiselle auttajalle löytyy paikka. Ajan lahjoittaminen on arvokasta siinä missä tavaran tai rahan. Jokainen vapaaehtoinen voi tehdä ja osallistua sen verran kuin itselle hyvältä tuntuu. Oli se sitten tunti kuukaudessa tai monta tuntia viikossa.


Yhdessä & Yhteisesti.

Terveisin,



Hanna-Kaisa
Hope Lappeenrannan vapaaehtoinen

Kommentit

Suositut tekstit