Hopen LPR:n paikallistiimi numeroin


Hopen Lappeenrannan vapaaehtoiset ovat  auttaneet yhdessä lahjoittajien kanssa jo 265 lasta ja nuorta. Monet 113:sta perheestä ovat hakeneet apua jo kahdesti. Joka viikko tulee keskimäärin perhettä lisää.  Etelä-Karjalan vähävaraiset tai kriisin kokeneet perheet ovat saaneet Hopelta mm. käytettyä vaate- ja tavara-apua, (leluja, harratusvälineitä, kirjoja, erilaisia kodin tarvikkeita) hygieniatuotteita, uimahallilippuja, lahjakortteja lapsilleen vapaa-ajan aktiviteetteihin, joululahjoja sekä ruoka-apua. 

Toimintaa pyörittää tällä hetkellä 46 vapaaehtoista. Koska toimintamme perustuu vapaaehtoistyöhön, jokainen itse määrittelee lahjoittamansa ajan määrän. Jokaisen antama aika hyväntekeväisyyteen on ihan yhtä arvokasta, oli se sitten tunti kuukaudessa tai kolme tuntia joka viikko. Koska meitä on näin monta, voimme järjestää erilaisia tempauksia asiakasperheidemme hyväksi.  Parasta aikaa keräämme lahjakortteja asiakasperheiden äideille.  Mielestämme jokainen äiti ansaitsee lahjansa äitienpäivänä, vaikka isällä tai lapsilla ei olisikaan mahdollisuutta sitä itse hankkia. 

Kiitos Etelä-Karjalan väki; kaikki lahjoittajat, muut tukijoukot, yritysyhteistyökumppanit ja perheet, joiden kanssa olemme saaneet kulkea pienen matkan. Yhteisöllisyys on voimaa! 

Yhdessä & Yhteisesti

Hope Lappeenranta 

Kommentit

Suositut tekstit