Kiitos, että olette - olemassa

Blogin alkuteksteissä lupailtiin esittelyä meidän vapaaehtoisista ja tiiminvetäjästä on hyvä aloittaa.

Mie oon Tiina Kervinen, Hope:n Lappeenrannan paikallistoiminnan tiiminvetäjä ja vapaaehtoinen kuten me kaikki muutkin. Olen myös äiti ja mummi, ja siksi hyvin perillä lapsiperheiden haasteista. Koulutukseltani olen tradenomi AMK, tekniikan yo ja tukihenkilö. Koulutus ja työkokemus antavat toki omat valmiudet mm. organisointiin ja viestintään liittyen, mutta muuten tätä hommaa tehdään puhtaasti sydämellä.

Yleensä ne asiat, jotka lähtevät kuin itsestään myös onnistuvat parhaiten. Meidän toiminta lähti rakettivauhtia käyntiin ja saimme nopeasti toiminnan pyörimään. Suurella sydämellä ovat olleet mukana myös kaikki muutkin vapaaehtoiset sekä lahjoittajat. Teemme yhdessä asioita, joita täällä ei ole aiemmin tehty. Autamme matalalla kynnyksellä ja ihan vain siksi että haluamme auttaa. Minuun kolahti heti Hopen arvot:

Inhimillisyys. Pienet teot tuovat inhimillisyyttä arkeen. Auttajat, autettavat ja vapaaehtoiset ovat samanarvoisia ihmisiä, jotka kohdatessaan lisäävät toistensa hyvinvointia ja merkityksellisyyttä.

Avoimuus. Toimimme avoimuuden periaattein, mikä näkyy kevyen organisaatiomme, talouden ja yhteistyösuhteiden läpinäkyvyydessä.   

Luotettavuus. Kannamme sydämessämme suurta kunnioitusta sekä asiakkaitamme että lahjoittajia kohtaan. Meille on tärkeää, että voimme olla luotettava kumppani lahjoitusketjun joka askeleella.  

Ekologisuus. Jaamme hyvinvointia tasaisemmin kierrätyksen avulla. Olemme luoneet tehokkaan väylän, jonka kautta vaatteet ja tavarat saavat uuden mahdollisuuden tuoda iloa lapsille. Olemme siellä, missä apua tarvitaan.

Miksi sitten Hope? Mietin usein, miten paljon voisikaan ryhmä auttamishaluisia ihmisiä tehdä toisten hyväksi. Siksi halusin mukaan Hopen toimintaan. Minua ajaa eteenpäin auttamisen merkityksellisyys. Teen auttaessa asioita, joilla on merkitystä perheille. Sellaisia asioita, joilla on oikeasti väliä. Sain houkuteltua myös puolison vapaaehtoiseksi. Miehiä tarvitaan lisää toimintaan mukaan. Meillä on remppahommia, painavia tavaroita siirrettäväksi ja yksinhuoltajaisiä, jotka ehkä mieluimmin puhuisivat miehelle. Emme oleta, että kukaan elämäntilannettaan meille vapaaehtoisille avaa. Mutta usein ihmisillä on tarve puhua, kun on joku, joka kuuntelee.

Minusta Hopen yhteisöllisyys on hienoa asia. Kun samoja arvoja tunnustavia ihmisiä on yhtä aikaa paikalle, silloin tapahtuu pieniä ihmeitä. Ryhmän innokkaat ja palavasti toimintaan sitoutuneet, saavat intonsa tarttumaan muihin. Aivan niin kuin työpaikoillakin tapahtuu. Siellä esimies sytyttää oman tiiminsä liekkeihin. Tässä vapaaehtoistyössä ei paljoa tarvinnut puhaltaa, kun jo roihahti. Olen aidosti ylpeä Lappeenrannan paikallistoiminnan vapaaehtoisista. Olemme Lappeenrannassa ihmisiä toisillemme. Sama into on tarttunut myös lahjoittajiin. Ilman heitä, emme voisi toimia. Olen kiitollinen teille kaikille antamastanne avusta.

Usein se seikka, että elämä kolhii perhettä, ei ole ensinkään omaa syytä. Elämässä voi tulla vastaan kaikenlaista; sairautta, YT-neuvottelut, lama, avioero, hometalo jne.. Kaikista vähiten vähävaraisuus on perheen lasten vika. Ja paras palkkioni on nähdä lapsen ilo kasvoilta, kun hän saa mukaansa uusia leluja, uudet toppavaatteet ja vaikka pulkan. Tai kuulla vanhemman suusta: ”Kiitos että olette – olemassa.”

Terveisin,

Tiina, vapaaehtoinen & tiiminvetäjä